tiistai 8. huhtikuuta 2014

Korjausta ja kunnostustöitä

TVT:llä on vuokra-asuntoja yli 11 000 eri puolilla Turkua. Osa taloista on iäkkäämpiä, osa uudempia. On selvää, että talot ja asunnot kuluvat ja kunnostustöitä tehdään koko ajan jossain kohteessa. Tänä vuonna käynnissä on useita parannustöitä.
Toivolankadun mittava remontti on loppusuoralla.
Toivolankatu 13–27 on uudistettu kylpyhuoneita ja osassa huoneistoja myös keittiöitä. Korjausta on jaettu useammalle vuodelle talojen mukaan. Viimeisimmät uudet kylpyhuoneet valmistuvat tänä kesänä.
Köydenpunojankatu 5:ssä tehdään kattoremonttia.
Köydenpunojankatu 5:ssä uusitaan vesikatteita. Viime vuonna urakasta saatiin valmiiksi 
noin puolet ja loput katteista saadaan uusittua syksyyn mennessä.
Kaskentie 18 / Kurjenmäenkatu 17:n puutalot ovat suojelukohteita.
Kaskentie 18 / Kurjenmäenkatu 17:n puutaloissa kunnostetaan julkisivuja. Työ aloitettiin viime vuonna ja se on edennyt etuajassa: valmista on näillä näkymin jo kesällä. Julkisivujen kunnostamiseen on kuulunut huonokuntoisten puuosien uusimista, julkisivujen maalausta, ikkunoiden uusimista, sokkelien betonipintojen korjausta ja pinnoitusta, sisäänkäyntien korjausta sekä pihavalaistuksen parantamista. Puutalot ovat suojelukohteita, joten kunnostukset tehdään Museoviraston ohjeiden mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti