torstai 13. marraskuuta 2014

Remontti, jossa putkivienneistäkin tuli taideteoksia

Toivolankadun kylpyhuoneremontit ovat valmistuneet. Vuonna 2012 alkanut yhdeksän kerrostalon urakka saatiin päätökseen kesällä 2014.
  
Annikki Jääskö on totutellut uudistuneeseen kylpyhuoneeseen jo yli vuoden ajan. Toivolankadulla hän on asunut yli 30 vuotta. Ensin viereisen talon kaksiossa, ja vuoden 1995 peruskorjauksen jälkeen nykyisessä kaksiossaan. Koti, ympäristö ja taloyhteisö ovat Annikille mieluisia ja rakkaita. Eikä hän ole ainoa pitkäaikainen asukas Toivolankadulla.
- Täällä on niin hyvä asua. On rauhallista, on luontoa ympärillä ja koti on mukava sekä valoisa. Lähellä kulkee busseja, myös palvelulinja. Se tarkoittaa monille vanhoille ihmisille sitä, että pystyy asumaan kotona kauemmin.
Annikki Jääskön eläkepäivät ovat toiminnallisia.
Kittilästä Turkuun 50 vuotta sitten muuttanut Jääskö on viihtynyt aina Turussa.
Urheilupuiston siistijänä elämäntyönsä tehnyt Jääskö on ollut eläkkeellä kolme vuotta, mutta elämä on kovin toimeliasta eläkepäivilläkin. Innokkaana kävelijänä hän tutustuu helposti ihmisiin. Jääsköstä on tullut talossa myös monen vanhuksen ystävä ja auttaja.

Jääskön mukaan Toivolankadun tähden muotoisista taloista on pidetty aina hyvää huolta. Peruskorjaus tehtiin parikymmentä vuotta sitten, sittemmin julkisivua on maalattu, ikkunoita ja parvekkeen ovia uusittu sekä kattoa huollettu.
- Se on mukavaa, että vaikka paljon on tehty vuosien varrella, vuokrat on pystytty pitämään aisoissa.
Kylpyhuoneen isot laatat ovat olleet asukkaan mieleen.
Kylpyhuoneremontista Annikki Jääskö sai tiedon noin puoli vuotta aiemmin – ja olihan sitä jo odotettu. Samalla uusittiin keittiö. Kaikki hoitui mallikkaasti, tieto kulki ja remontintekijät joustivat tarpeen mukaan. Vanhemmatkin asukkaat ehtivät järjestää itsensä tilapäismajoitukseen, kuten vanhainkotiin tai lastensa luokse. Kotiinkin sai jäädä remontin ajaksi, sillä kaikkiin taloihin järjestettiin väestötiloihin suihku, vesipiste ja kahvinkeittomahdollisuus. Oman huoneiston remontissa Jääskö ajoitti itsensä lomalle kotiseudulleen Lappiin. Vesikatkoajasta ilmoitettiin hyvissä ajoin: kaksi viikkoa, ellei kylpyhuoneesta löydy kosteutta. Eikä sitä löytynyt. Vuokrahyvitystäkin maksettiin poissaolon ajalta. 
Kylpyhuoneessa on lämpöteline.
Lopputulokseen Jääskö on tyytyväinen. Työn jälki on ollut erinomaista, listoja myöten.
- Kylpyhuoneen lattiassa on hyvä lasku, eikä vesi jää lillumaan. Putkiviennit ovat suorastaan taideteoksia. Kylpyhuoneessa on ihana puukatto ja isot laatat. Pientä huomautettavaakin on: allas on vähän liian pieni ja pyyhekoukut on sijoitettu hieman hankaliin paikkoihin.
Työn jälki on siistiä ja taidokasta. Annikki Jääskö on nähnyt työuransa aikana monenlaisia kylpyhuonetiloja.
Oman kodin putkistojen liitännät saavat asukkaalta täyden kympin.
Keittiöremontin jälkeen vei aikansa totutella nykyisen standardin mukaiseen työtasokorkeuteen, joka on 90 cm.
- Koska olen lyhyehkö ihminen, minulle sopi paremmin matalammat työtasot. Mutta ei tässä mitään, otan käyttöön keittiöjakkaran, kun pitää ottaa ylemmiltä hyllyiltä tavaraa.
Keittiössä uusittiin kaapistot, kalusteet ja lattia.
Nykystandardin mukaiseen työtasokorkeuteen Jääsköllä on ollut hieman opettelemista.
Ensi alkuun keittiön harmaan kirjava muovimatto muistutti vähän autotallin lattiaa, mutta nyt silmä on jo tottunut uuteen mattoon. Lattian sävy sointuu hyvin työtasojen harmaaseen.
Vanhan kerrostalon aarre: kylmäkomero ajalta ennen jääkaappia. Toimii vieläkin.
Annikki Jääskö on ollut asukastoimikunnassa parikymmentä vuotta, nyt puheenjohtajana. Vilkkaaseen asukastoimikuntaan kuuluu niin kerhotiloissa järjestettäviä joulujuhlia, askartelua, keskustelukerhoja, jumppaa, karaokea kuin pihalla pidettyjä kesäjuhlia ja talkoita. Asukastoimikuntaan kaivataan toki uusia jäseniä, ihan jo tuoreiden ajatusten tuojina. Toivolankadulla tilanne on kuitenkin hyvä, sillä hiljattain mukaan on saatu muutamia nuoria äitejä.

Näitä puhelimia näkee enää harvoin.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti