tiistai 13. tammikuuta 2015

Amiraalistonkadun asukasillassa viriteltiin yhteistoimintaa

Amiraalistonkatu 5:n puutalojen peruskorjaus valmistui alkusyksystä. Vuodenvaihteeseen mennessä lähes kaikki asukkaat ovat muuttaneet ja tutustuneet uusiin koteihinsa. TVT järjesti 8.1. asukasillan, jossa käsiteltiin niin käytännön järjestelyjä kuin asukastoiminnan aloittamista.
Asukasillassa keskusteltiin ja rupateltiin hyvässä hengessä
Ilahduttavan moni asukas saapuikin paikalle. Tilaisuus aloitettiin leppoisasti kahvittelulla ja esittäytymisellä. TVT:tä edustivat asuntopalvelupäällikkö Erja Ylitalo, kiinteistösihteerit Merja Leino ja Virpi Kyrki, rakennuttajavalvoja Juha Rämö sekä isännöitsijä Jyrki Kortekuru.
Juha Rämö kertoi muun muassa takuukorjauksista.
TVT:n rakennuttajavalvoja Juha Rämö pahoitteli rakennusaikataulun viivästymistä peruskorjauksen loppumetreillä. Hän kertoi tulevista takuutarkastuksista, jotka tehdään heti ensimmäisen asumisvuoden jälkeen. Laajempi tarkastus suoritetaan kahden vuoden kuluttua. Rämö mainitsi myös, että kattojen lumiesteet ovat tulossa ja katot tullaan maalaamaan ensi kesänä. Lisäksi puhetta oli huoneistojen erikoisuuksien, lautalattioiden hoidosta: miten lattioita pidetään puhtaana, miten ehkäistä naarmuja ja jälkiä huonekalujen siirroissa tai lemmikkien kanssa.
Asuntojen ilmastointi tullaan huoltamaan säännöllisesti. Jyrki Kortekuru neuvoi asukkaita kylpyhuoneiden ilmanvaihdoin kesä- ja talviasentojen säädöissä.
Isännöitsijä Jyrki Kortekuru kertoi puolestaan, että talojen alapuoliset varastot on jo jaettu, mutta varastotiloja on vielä tarjolla vintillä. Alapuoliset varastot ovat maakellareita ja niissä on omat niksinsä: lattiaa vasten ei tule laittaa mitään maatuvaa tavaraa, kuten puuta tai mattoja. Jos kiireellisiä korjaustarpeita ilmenee, asukkaan tulisi ottaa heti yhteyttä huoltoyhtiöön. Pienet, asumista haittaamattomat puutteet kannattaa kirjata ylös tulevaa takuutarkastusta varten.
Amiraalistonkatu 5:ssä asuu myös lapsiperheitä.
Asukkailla oli jo tuntumaa asuntoihinsa, pesulatiloihin ja hiljattain valmistuneeseen saunaosastoon. Osa oli ehtinyt jo testata saunan löylyjä, joita kehuttiin yhdessä. Asunnoissa oli ilmennyt pieniä vikojakin. Niitä olivat esimerkiksi termostaatin toimimattomuus tai lampun sähköjohtojen puute. Isännöitsijä ilmoitti, että akuutit viat korjataan välittömästi – yksi huoltokäynti sovittiinkin jo seuraavalle päivälle.
Asukkaat saivat tuubihuivit. Huivikorin kahvoissa Erja Ylitalo.
Nyt järjestetty asukasilta oli asukkaiden ensimmäinen yhteistapaaminen. Taloyhteisön tavat ovat vasta muotoutumassa, mutta ajatuksia talkoiden järjestämisestä, kerhotilojen käytöstä, yhteissaunavuoroista ja muusta yhteistoiminnasta viriteltiin hyvässä hengessä. TVT:n asuntopalvelupäällikkö Erja Ylitalo kannusti asukkaita yhdessä tekemiseen ja uuden, tilavan kerho-saunatilan aktiiviseen käyttöön.

Vaikuttaa siltä, että tässä 12 asunnon yhteisössä viriää vilkas asukastoiminta, kunhan alkuun päästään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti