keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Tomaatit omalta parvekkeelta

Aina ei tarvita kasvimaata tai kasvihuonetta, jos haluaa syödä itse kasvatettuja tomaatteja. Pienen tomaattiplantaasin voi näet perustaa omalle parvekkeelle, terassille tai yhteiselle pihalle kasvusäkkiä käyttäen.
Kasvusäkit on asetettu maahan ja alle on laitettu muutamia lautoja. Kasvun edetessä tukikeppejäkin tarvitaan.
Kasvusäkki on helppohoitoinen kasvualusta tomaatille, kurkulle, mansikalle, paprikalle ja muillekin vihanneksille ja yrteille. Säkissä on valmiina multa, ravinteet ja aukot taimille. Tarvitaan vain taimet ja vettä sekä säännöllistä kastelua. Pienen kasvusäkin saa puutarhamyymälästä alle kympillä.
Kuvassa näkyy vlamiit kasvuaukot, joihin taimet istutetaan. Tomaatteja kypsyy hyvää vauhtia.
Jos talossa on aktiivisia puutarhaharrastajia, kasvusäkkiviljely toimii vaikka kerrostalon pihalla. Kasteluvuorot voidaan jakaa, kun on useita kasvusäkkejä ja tomaattiosakkaita. Tällöin jokainen saa vuorollaan lomaa tomaatin kastelusta, ja kaikille riittää tomaatteja.

Mikä parasta, tomaattisadosta voi tulla runsas ja maukas. Tuoreudesta puhumattakaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti