keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Timo Nurmio vaihtaa vapaalle

TVT:llä juotiin kakkukahvit perjantaina 22.4., kun toimistolla vietettiin isännöitsijä Timo Nurmion läksiäisiä. Timo opastaa vielä muutaman päivän seuraajaansa. Sitten edessä on loma ja heinäkuun alussa eläkepäivät.

Timo on työskennellyt TVT:llä isännöitsijänä melkein kuusi vuotta. Timon vastuulle on kuulunut kohteita ympäri kaupunkia: Hirvensalossa, Kohmossa, Raunistulassa, Vasaramäessä, Pääskyvuoressa, Nummessa ja Pansiossa. Lisäksi Timo on hoitanut muutamia seniorikohteita. 
Toimistolla juotiin voileipäkakkukahvit Kaisa Mannerin ensimmäisenä ja Timo Nurmion melkein viimeisenä työpäivänä.
Ennen isännöintityötä Timo toimi kuusi vuotta TVT Asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Yhtiö, sen toimintatavat ja tavoitteet ovat siis Timolle läpikotaisin tuttuja. 

- Olen kovasti tykännyt työstäni ja viihtynyt hyvin TVT:llä. Työ on ihmisläheistä: lähes päivittäin ratkotaan asukkaiden pieniä ja vähän isompiakin pulmia. Toisaalta rakennusten kunnossapidossakin riittää haastetta, Timo summaa.

Vaikka työkiireet jäävät taakse, Timon kalenteri ei ammota tyhjyyttään. Luottamustehtävät Turun kaupunginvaltuuston ja kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan jäsenenä jatkuvat. Myös työ oman asuinalueen hyväksi jatkuu Maarian kyläyhdistyksen puheenjohtajana. 

- Näkökulma vaihtuu, mutta TVT:n asioita tulee seurattua varmaan jatkossakin, Timo myhäilee. 
Timo Nurmio arvelee, että TVT Asuntojen asioita tulee seurattua myös eläkkeellä.
Ennen vapaalle vaihtamista Timo auttaa isännöitsijä Kaisa Mannerin alkuun työssään. Viimeisten työpäivien ohjelmaan kuuluu muun muassa talokohteissa kiertelyä, paikkojen ja asukkaiden esittelyä. 

- Kaisa on ammattilainen, joka varmasti pärjää tässä työssä. Ja onneksi TVT:llä on hyvä isännöintiporukka, joka auttaa, jos pulmia tulee, Timo kannustaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti